Housemarquen perustaja ja johtomies Ilari Kuittinen on nyt vastannut helsinkiläistä kehittäjää kohtaan kohdistuneisiin huhupuheisiin, jotka syntyivät median löytäessä konseptitaiteilijan kuvia mm. Teräsmiehestä ja The Walking Deadistä.
Kuittinen totesi vastineessaan, että erilaisilla konsepteilla ja tapahtumapaikoilla leikkiminen on normaalikäytäntö useimpien kehittäjien parissa, mutta vain osa niistä kasvaa oikeiksi projekteiksi. Housemarque on kuitenkin vuoden 2012 alusta työstänyt kolmea nimeämätöntä peliä, jotka ovat eri kehitysvaiheissa ja julkaistaan useille eri alustoille.
Kuittinen vakuutti ettei yhtään Housemarque-peliä ole keskeytetty vuosikausiin. Hän kuitenkin muistuttaa, että edellämainituista projekteista esitetty arvailu on kuitenkin vain arvailua. Varsinaista tietoa hän lupaa jaettavan laajemmalle yleisöllä "pian".