Kanadassa MacEwanin yliopistossa on tehty tutkimus, joka paljastaa pelaajien hallitsevan uniaan ei-pelaajia enemmän.
Jayne Gackenbach innostui tutkimaan aihetta poikansa peli-innostuksen pohjalta, ja päätyi toteamaan, etteivät pelaajat tyydy seuraamaan uniaan elokuvan tapaan, vaan he ovat taipuvaisempia tekemään aktiivisia ratkaisuja sen aikana, ja vastustamaan tapahtumien kulkua.
Tämä on sinänsä loogista, koska pelaajat ovat osaltaan tottuneet osallistumaan todella kummallisiin juonikuvioihin, ja siihen, että peleissä vastustajia harvemmin paetaan.
Eva Murzyn Derbyn yliopistosta on puolestaan saanut selville, että World of Warcraftin pelaajat usein näkevät unensa pelin käyttöliittymän lävitse. Kyseinen ilmiö lienee tuttu kaikille, jotka ovat tykitelleet jotain peliä ilta toisensa jälkeen, ja se voi olla pahimmillaan sangen rasittava. Itselleni se on merkki siitä, että välipäivä voi olla paikallaan.