Hell Yeah -kehittäjä Arkedo suljettiin

Ovet kiinni vielä hyvän sään aikana.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Julkaistu 2013-02-24

Hell Yeah! Wrath of the Dead Rabbitin kehittäjä Arkedo Studios on sulkenut ovensa, mutta toisin kuin monissa muissa tapauksissa, tehtiin päätös omaehtoisesti ja ilman konkurssia. Studio on siis edelleen olemassa, siellä ei vain työskentele tällä hetkellä ketään.

Aurelien Regard kertoi blogissaan, että koska studio ei onnistunut hankkimaan itselleen uutta peliprojektia, ei toimintaa voitu enää jatkaa nykyisellä miehityksellä. Siinä missä joku toinen olisi vaihtanut palkkatyöläiset harjoittelijoihin, päätti Arkedo sulkea ovensa vielä kun kaikille työntekijöille pystyttiin varmistamaan hyvät oltavat. Tämän ansiosta tiimi tuleekin vielä keskenään hyvin toimeen.

Sekä Regard että studion kanssaperustaja Camille Guermonprez lähtevät nyt työstämään omia projektejaan, mutta Arkedolta on silti vielä ilmestymässä kaksi peliä, jotka saatiin valmiiksi ennen kuin pillit päätettiin pistää pussiin.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin