Cyberpunk 2077 sisältää myös moninpeliä

Ei yhtä ennaltapäätettyä päähenkilöä.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Julkaistu 2013-03-13

CD Projekt Red on kertonut, että vuonna 2015 ilmestyvä Cyberpunk 2077 tulee sisältämään myös moninpeliä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun studio astuu yksinpelin ulkopuolelle.

Myös The Witcher 3: Wild Huntin tiimoilta harkitaan jotain moninpeliin liittyvää, mutta siellä vaihtoehdot ovat ilmeisesti vielä enemmän auki.

Cyberpunk 2077 tulee olemaan fantasiaserkkuaan avoimempi peli, eikä siinä ole tiettyä ennaltapäätettyä päähenkilöä. Pelaaja pääsee valitsemaan eri hahmoluokista ja tekemään omanlaisensa hahmon, jonka ei tarvitse sopia yhteen tiettyyn muottiin, kuten Geraltin täytyy Witcher-sarjassa.

Mielenkiintoista kyllä, Cyberpunk 2077 tulee myös poikkeamaan kaupunkiympäristön suojista. Tarina alkaa Night Citystä, mutta sieltä pääsee poiskin. Pelin nojaa vahvasti avoimen maailman konseptiin.

Cyberpunk 2077 julkistettiin studion mukaan näin aikaisin, jotta sitä kehittämään saataisiin houkuteltua lahjakasta väkeä. Joukkoa kasvatetaan vastaamaan määrältään Witcher 3:n tiimiä. Se on vielä toistaiseksi pienempi, jotta kehittäjän visiota pelistä saadaan tarkennettua.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin