Wii U:n myynti tyssäsi alkuvuonna

Nintendo kykeni myymään alle 400 000 Wii U:ta koko maailmassa - vähemmän kuin alkuperäistä Wiitä.
Kirjoittaja: Kimmo Pukkila
Julkaistu 2013-04-24

Nintendo on julkistanut tilivuoden tuloksensa, joka kertoo karua kieltään Wii U:n alkuvuoden menekistä. Romahtaneen kysynnän takia konsoli ei yltänyt edes tammikuussa alennettuun neljän miljoonan myyntitavoitteeseensa. Yhtiön rautapuoli nojaa tällä hetkellä Nintendo 3DS:ään, jonka myynti sujuu kohtuullisesti.

Wii U:n myynti jäi tammi-maaliskuussa vaivaiseen 0,39 miljoonaan kappaleeseen. Se riittää hilaamaan koko laitekannan 3,45 miljoonaan konsoliin. Määrästä reilut kolme miljoonaa myytiin lanseerauksen aikaan viime vuoden lopulla, joten pudotus on selvä.

Uudelle konsolille alkuvuoden menekki näyttää heikolta, koska samalla ajanjaksolla elinkaarensa loppua hipova Xbox 360 myi 1,3 miljoonaa yksikköä. Wii U hävisi jopa edeltäjälleen Wiille, jota myytiin tammi-maaliskuussa 0,45 miljoonaa. Huomionarvoisena yksityiskohtana Wiin laitekanta on vain 160 000 yksikön päässä 100 miljoonan rajasta.

3DS on selvästi Nintendon vahvin alusta, sillä sitä myytiin alkuvuonna 1,24 miljoonaa yksikköä. Koko tilivuodessa (maalis 2012 - maalis 2013) käsikonsolia meni kaupaksi lähes 14 miljoonaa kappaletta nostaen laitekannan yli 31 miljoonaan.

Nintendon liikevaihto supistui tilivuoden aikana alle viiteen miljardiin euroon, mutta yhtiö nettosi tästä kuitenkin 55 miljoonaa, kun vielä vuosi sitten takkiin tuli 334 miljoonaa. Tulokseen vaikuttavat hyvin pärjänneet pelit, joista esimerkiksi New Super Mario Bros. U:ta myytiin 2,15 miljoonaa kopiota, Paper Mario: Sticker Staria lähes kaksi miljoonaa kappaletta ja Luigi's Mansion 2:ta ja Kid Icarus: Uprisingia yli miljoona kappaletta.

Konsolien maailmanlaajuiset kokonaismyynnit maaliskuun loppuun mennessä.
Eniten myydyt pelit Wii U:lla ja 3DS:llä.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin