Windows 8:n tuleva "Blue"-päivitys on varmistunut virallisesti Windows 8.1:ksi. Microsoft kertoo blogissaan, että 8.1 julkaistaan ilmaiseksi kaikille Windows 8:n käyttäjille. Se tulee myös tableteissa olevalle Windows RT:lle.
Julkaisu tapahtuu myöhemmin tänä vuonna, mutta päivityksestä saadaan avoin koeversio 26. kesäkuuta Microsoftin oman Build-tapahtuman yhteydessä.
8.1:n ominaisuuksia ei kerrottu, mutta sen on kuvailtu vastaavan kasin herättämään kritiikkiin ja parantavan nykyisiä ominaisuuksia.
Huhujen mukaan esimerkiksi Käynnistä-nappi on tulossa takaisin, kuin myös mahdollisuus käynnistää suoraan työpöydälle mielipiteitä jakaneen aloitusnäkymän sijaan.