Almost Human on luopunut yhden Jyrin politiikastaan ja palkannut näitä nyt toisen, laajentaen siten Legend of Grimrock 2:n kehitystiimin kuuteen henkeen. Samalla kehittäjä on myös saanut itselleen uuden kahvinkeittimen, jonka käyttötaito mainitaan myös animaatioita tekevän uuden työntekijän vahvuudeksi.
Pelin kehitystyö etenee hyvää vauhtia, ja Almost Humanin blogi kertoo, että pelialueesta 30% on nyt esialfavaiheessa. Luolastojen koko on kirjaimellisesti tuplaantunut, sillä karttojen vanha 32x32-rajoitus on nyt 64x64. Tasot voivat myös kytkeytyä toisiinsa uusin tavoin.
Almost Human etsii tällä hetkellä uutta toimistotilaa, ja muistaa myös rentoutua luonnossa työn ohella. Blogi on lukemisen arvoinen jo hienojen kuviensa vuoksi.