Uuden sukupolven Xbox paljastuu tänään - katso suora lähetys

Sony esitteli Playstation 4:ää jo helmikuussa, mutta Microsoftin vastaus nähdään tänään. Lähetys Xboxin julkistustapahtumasta Redmondista alkaa kello 20.00 Suomen aikaa.
Kirjoittaja: Kimmo Pukkila
Julkaistu 2013-05-21

Live-striimiä voi seurata Gamereactorin sivuilla tästä. Lähetys näkyy myös Xboxin verkkopalveluissa.

Microsoft ei ole ennakkoon ilmoittanut tapahtuman ohjelmaa, mutta viimeisimpien huhujen mukaan siinä nähdään paitsi itse konsoli, myös tulevia pelejä muun muassa EA:lta ja Activisionilta.

Yksi kiinnostava kysymys on se, minkä nimen Microsoft konsolilleen valitsee. Yhtiö ei ole seuraillut numerointia Playstationin tapaan. Huhut ovat vihjanneet esimerkiksi Xbox Infinitystä tai pelkästään Xboxista.

Laitteen ominaisuuksiin on puolestaan huhuttu moniajoa, laajempaa verkkopalvelua, tarkempaa Kinect-sensoria ja mahdollisesti kuvan koko huoneeseen levittävää Illumiroom-teknologiaa.

Pitävätkö huhut paikkansa, se selviää illalla. Muista seurata lähetystä ja lukea uutiset GR:stä heti tapahtuman jälkeen.

Xbox 360 on jaksanut valokeilassa jo kahdeksan vuotta. Se korvasi vain nelivuotiaan edeltäjänsä vuonna 2005.

Lue myös: Uusi Xbox ja viimehetken spekulaatiot (blogi)

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin