Diablo III saapuu Xbox 360:lle ja PS3:lle syyskuussa

Kirjoittaja: Arttu Rajala
Julkaistu 2013-06-06

Activision mätkäytti päivän uutispommin paljastamalla lehdistötiedotteessa, että Diablo III saapuu konsoleille, sekä Playstation 3:lle että Xbox 360:lle, 3. päivä syyskuuta. Aikaisemmin peliä odotettiin ainoastaan PS3:lle, joten tieto on melkoisen makea uutinen Microsoftin konsolin omistaville roolipelifaneille.

Tiedotteen mukaan konsoliversioiden ohjaus on työstetty kokonaan uudestaan sopimaan täydellisesti alustoille ja ohjaimille, mutta myös kamera ja käyttöliittymä ovat saaneet uudistuksia. Mukaan luvataan lisäksi neljän pelaajan yhteistyö samalla ruudulla sekä tietysti Xbox Liven tai Playstation Networkin välityksellä.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin