Spintiresissa isot autot sutivat kuravellissä

Kirjoittaja: Kimmo Pukkila
Julkaistu 2013-06-18

E3-viikolla huomio kiinnittyi luonnollisesti uusiin konsoleihin, mutta tapahtui viikolla muutakin. Yksi tutkan ali menneistä nimikkeistä on brittiläisen indie-paja Oovee Game Studiosin mutaralli Spintires, joka läpäisi onnistuneesti Kickstarter-kampanjansa viime torstaina.

Spintires poikkeaa monista muista ajopeleistä siinä, että se on itse asiassa varsin hidastempoinen. Pelissä ajetaan raskaalla kalustolla vaikeassa maastossa. Varomattoman käsissä ajokki voi kipata kyljelleen tai vajota mutaan ja jäädä jumiin.

Kickstarterissa 1847 kiinnostunutta palkitsi "äärimmäistä offroad-haastetta" lupaavan hankkeen yli 60 000 punnan rahoituksella. Tavoite oli 40 000 puntaa.

Pelistä on ollut jo jonkin aikaa saatavilla teknologiademo, ja fysiikkamalli on kerännyt jopa Intelin tunnustusta. Siitä puuttuu kuitenkin varsinainen pelimekaniikka, joka aiotaan saada nyt rahoituksen turvin kuntoon.

Oovee Game Studiosin suunnitelmissa on sijoittaa peli Neuvostoliittoon, jonka metsiin suunnistetaan tukkikuskina primitiivisten navigointilaitteiden kera. Pelin odotetaan valmistuvan PC:lle ensi vuoden alussa.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin