Sony on vahvistanut, että Playstation 4 sisältää cross-game chat -tuen, joka mahdollistaa kavereiden kanssa keskustelun pelistä riippumatta. Konsolin mukana tulee nappikuuloke, joka liitetään ohjaimeen keskustelua varten.
Cross-game chat löytyy myös PS Vitalta, mutta Playstation 3:lle sitä ei Sonyn mukaan kyetty tuomaan konsolin muistirajoitteiden takia. Saman määrän muistia sisältävästä Xbox 360:sta ominaisuus kuitenkin löytyy, mikä on antanut Xbox Livelle pienoisen etulyöntiaseman joissain piireissä.
Uudella sukupolvella paitsi Xbox Live myös Playstation Network on maksupalvelu, jonka tilaaminen on edellytys verkkopeleihin pääsylle. Sonyn mukaan tähän siirtyminen ei ollut helppo päätös, mutta sillä turvataan uudet ominaisuudet, entistä parempi palvelu sekä konsolin edullinen myyntihinta.
Toisaalta osa nykyisistä Plus-ominaisuuksista tulee myös ilmaistilin omistajille. Näihin lukeutuvat esimerkiksi automaattiset päivitykset. Mahdollisesti myös cross-game chat toimii ilman tilausta, joskin asia on vielä epäselvä.