Repäisevistä peleistään tunnettu Suda 51 uskoo, että Xbox-brändi tulee vielä räjähtämään (hyvällä tavalla) Japanissa.
Xbox 360 on ollut melkoisessa vähemmistöasemassa Japanin markkinoilla, mutta Sudan mukaan Windows ja monet muut Microsoftin tuotteet ovat pärjänneet siellä hyvin. Tämän vuoksi hän uumoileekin, että Xbox tulee vielä loistamaan Japanissa jonkun uudenlaisen koukun voimin.
Kehittäjällä ei tosin ollut tarjota arvauksia siitä mikä tämä koukku olisi, ja milloin Xbox nousee Japanissa nykyisistä varjoistaan, etenkään kun Xbox Onen julkaisua ei edes ole vielä vahvistettu saarivaltioon. Uusi konsoli julkaistaan mm. Taiwanissa, Hongkongissa ja Singaporessa ensi vuoden lopulla.