Ubisoft on todennut, joskin ympäripyöreästi, ettei The Divisionin julkaiseminen rajoitu välttämättä Playstation 4:lle ja Xbox Onelle. He nimittäin "lukevat internettiä".
Peliähän on hinguttu jo aivan adressin voimin PC:lle, ja yli 100 000 pelaajaa on pistänyt nimensä asian taakse.
Mielenkiintoistahan tässä on, että Ubisoft on perinteisesti aina julkaissut kaikki isot pelinsä PC:lle. Vaikka julkaisijalla on ollut heikot hetkensä, jolloin usko PC-markkinoihin on rakoillut, olisi hieman kummallista, että The Division jäisi vain konsoleille.