Remedyn toimitusjohtaja Matias Myllyrinne on kertonut, kuinka Microsoft on auttanut kehittäjää Quantum Break -projektiin kuuluvan televisiosarjan kanssa, jonka pilotti on jo kuvattu.
Myllyrinteen mukaan Xbox One -yksinoikeus syntyi molempien yhtiöiden tarpeiden kohtaamisesta. Remedyllä on intoa, mutta heillä ei olisi mitään mahdollisuutta maailmassa saada ilman Microsoftin apua aikaiseksi sitä televisiosarjaa, jonka he haluavat, Myllyrinne selitti. Microsoft puolestaan saa Remedyltä ainutlaatuista sisältöä uudelle konsolilleen.
Kuten kaikki ne jotka näkivät Xbox Onen paljastuksen muistavat, oli Remedyn projekti jotakuinkin ainoa todella omaperäinen asia koko showssa. Niinpä Microsoft on tässä tapauksessa tehnyt hyvän sijoituksen.
Quantum Break kumpuaa kuitenkin Remedyn aiemmasta kokemuksesta. Myllyrinne kertoi, kuinka he ovat ammentaneet oppitunteja interaktiivisessa tarinankerronnassa Alan Wakesta, sekä taistelu- ja ammuntamekaniikkaa Max Paynesta. Näitä kaikkia aiotaan tietysti nyt viedä uudelle tasolle. Lopputuloksen pitäisi olla se ultimaalinen Remedy-kokemus.