Rapakon takana ei ole ainakaan vielä muodostunut massiivista kysyntää uusia konsoleita kohtaan, väittää tutkimusyhtiö IDC. 25 maassa tehdyn kyselyn perusteella Yhdysvallat sijoittui häntäpäähän, kun mitattiin miten suuri osuus pelaajista on todennäköisesti hankkimassa uuden konsolin seuraavan vuoden aikana.
IDC:n tutkimusjohtaja Lewis Ward uskookin, että monet pelaajat pidättäytyvät nykykonsoleissa ja siirtyvät uuteen sukupolveen vasta jouluna 2014, kun pelitarjonta on vahvistunut.
"Tämä tarkoittaa myös sitä, että peleillä kuten GTA V:llä pitäisi olla reilusti tilaa tehdä kauppansa, kunhan ne vain täyttävät odotukset."
Tieto on sikäli yllättävä, että Gamestop USA hiljattain kertoi myyneensä PS4:n loppuun. Ilmoituksessa ei tosin kerrottu, miten paljon konsoleita Gamestop on jouluksi saamassa. Erä voi olla suhteellisen pienikin.
Pelianalyytikot Michael Pachter ja Jesse Divnich ovat joka tapauksessa eri linjoilla IDC:n kanssa. Divnichin mukaan kaikki merkit viittaavat siihen, että PS4:n ja Xbox Onen lanseeraukset sujuvat vahvoissa merkeissä eivätkä konsolien myynnit ole ainakaan kysynnästä kiinni.