Viikon suurin pelialan talousuutinen saapui tänä aamuna Activision Blizzardin suunnalta. Maailman suurinpiin pelijulkaisijoihin kuuluva yhtiö on itsenäistymässä sen emoyhtiö Vivendistä. Osakekaupan kokonaishinta on peräti 8,2 miljardia dollaria, kertoo kaupasta uutisoinut Gamesindustry.biz.
Kaupalla yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Bobby Kotick, varapuheenjohtaja Brian Kelly ja heidän sijoitusryhmänsä haalii äänienemmistön Activision Blizzardin osakekannasta. Kotick ja Kelly sijoittavat kauppaan 100 miljoonaa dollaria omaa rahaa.
"Nämä liiketoimet yhdessä kuvastavat valtavaa tilaisuutta Activision Blizzardille ja kaikille sen osakkeenomistajille, mukaanlukien Vivendille", selitti Kotick. Vivendille jää edelleen 12 prosentin osuus yhtiöstä. Kotickin ja kumppaneiden osuus osakkeista on noin 25 prosenttia.