Playstation 4 on tuoreimpien tietojen mukaan varaamassa RAM-muististaan saman määrän omaan käyttöönsä kuin Xbox One. Digital Foundry kirjoittaa kehittäjälähteiden ja Sonyn lausunnon perusteella, että pelit saisivat kahdeksan gigatavun RAM-muistista käyttöönsä viisi gigatavua, jättäen peräti kolme gigatavua käyttöjärjestelmän haltuun. Tarvittaessa pelit voisivat hakea lisätilaa virtuaalimuistista.
Kolme gigatavua on enemmän kuin Windows tarvitsee työpöytäkäytössä, mutta Xbox Onella toteutetaan tämän avulla paljon mainostettu moniajo, jossa peliä ja sovellusta käytetään rinnakkain. Sony ei ole yhtä voimakkaasti hypettänyt käyttöjärjestelmänsä ominaisuuksia, mutta ilmeisesti PS4 tukee samankaltaisia taustatoimintoja - kenties enemmän PS Vitan tyyliin toteutettuina. Esimerkiksi pelin pysäyttäminen ja palauttaminen on mukana.
Lisäksi Digital Foundry päättelee, että molemmat uutuuskonsolit uhraisivat prosessoristaan kaksi ydintä käyttöjärjestelmän pyörittämiseen. Molemmissa on sama kahdeksanytiminen prosessori.
PS4:n korkeat resurssivaraukset ovat yllättäviä suhteessa konsolista varhain kuultuihin huhuihin, mutta monialustakehittäjille voi olla eduksi, jos molemmat konsolit päätyvät tarjoamaan samantasoiset resurssit pelien käyttöön. Eroja löytyy silti edelleen muistikaistoista ja grafiikkaytimistä, joten aivan identtisiä laitteet eivät ole.