Blizzard etsii uutta suuntaa Titanille

Kirjoittaja: Mika Sorvari
Julkaistu 2013-08-02

Blizzardin pomo Michael Morhaime on vahvistanut sijoittajille, että julkaisija etsii tällä hetkellä uutta suuntaa Titan-massiivimoninpelilleen.

Morhaimen mukaan on tällä hetkellä epätodennäköistä, että pelistä tehtäisiin perinteinen tilausmallinen MMORPG. Hän kuitenkin vakuutteli, että laadun vaaliminen on edelleen keskeinen arvo Blizzardille, ja että he ovat käyneet tällaisen samanlaisen prosessin lävitse myös aiempien peliensä kanssa.

Osa Titanin työvoimasta on kuitenkin siirretty muiden projektien pariin tämän uudelleenarvioinnin myötä.

Morhaime kertoi myös, että World of Warcraftin tilaajamäärät ovat tipahtaneet 7,7 miljoonaan pelaajaan. Laskua on tapahtunut tasaisesti sekä idässä että lännessä. Blizzard toivoo, että seuraava suuri sisältöpäivitys Siege of Orgrimmar saa aikaan jonkin verran paluumuuttoa.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin