Polyphony Digitalin päämies Kazunori Yamauchi on paljastanut Gamescomissa, mistä heinäkuussa vahvistetussa Gran Turismo -elokuvassa on kyse.
Mike de Lucan ja Dana Brunettin tuottama elokuva on tositarina espanjalaisesta Lucas Ordóñezista, joka eteni pelaajasta ammattilaiskuljettajaksi voittamalla muutaman vuoden takaisen GT Academy -kilpailun Playstation 3:lla.
Yamauchin mukaan Polyphony on saanut leffatarjouksia monesta suunnasta jo seitsemän vuoden ajan, mutta vasta Lucan ja Brunettin esittämä tarina kasvusta ja aikuistumisesta voitti studion puolelleen.
Yamauchin näkee elokuvan alkavan äidistä, joka on huolissaan aina konsolinsa ääressä istuvasta pojastaan, ja päättyvän kuviin täysiverisestä kilpa-autoilun mestarista.
Ordóñez on kilpaillut viime vuosina muun muassa Le Mansin 24 tunnin kilpailussa sijoittuen palkintopallille omassa luokassaan.
Elokuvalla ei ole vielä julkaisuaikaa. Gran Turismo 6 sen sijaan kurvaa PS3:lle joulukuussa.