Capcom-veteraani Keiji Inafune on Comsept-studioineen aloittanut Kickstarter-kampanjan uuden Mighty No. 9 -pelin rahoittamiseksi. Inafune tunnetaan tietysti yhtenä Mega Manin luojista, joten ei ole ihme, että Mighty No. 9 muistuttaa hyvinkin paljon sinistä pommittajaa. Peliin luvataan reilusti klassista tasoloikkatoimintaa, pomovastuksia, aseita ja vapaassa järjestyksessä suoritettavia kenttiä.
Mighty No. 9:lle haetaan Kickstarterissa 900 000 dollarin rajoitusta, ja projekti on kerännyt ensimmäisen vuorokautensa aikana jo yli puolet tavoitteestaan. Peli on kehitteillä PC:lle, mutta jos hanke onnistuu keräämään 2,5 miljoonaa, se luvataan tuoda myös konsoleille. Julkaisuajaksi on ilmoitettu kuitenkin vasta huhtikuu 2015, joten peli on vielä melko kaukana valmistumisestaan.
Mighty No. 9:n Kickstarter-videon voi katsoa alta ja koko kampanjasivu löytyy täältä. Suosittelemme kuuntelemaan myös pelin upealta kuulostavan teemaraidan, joka on jälleen Manami Matsumaen käsialaa.

<bild></bild>