Microsoft ei aio myydä Xbox Onea tappiolla

Kirjoittaja: Kimmo Pukkila
Julkaistu 2013-09-06

Microsoft on napannut suortuvan Nintendon hatusta eikä aio ottaa konsolivalmistuksella enää takkiinsa. Siinä missä alkuperäisen Xboxin myynti ei koskaan kannattanut ja Xbox 360 alkoi tuottaa vasta elinkaarensa puolivälissä, Xbox Onen kerrotaan pääsevän jo julkaisussaan omilleen. Lisäksi rahaa tietysti tehdään lisälaitteilla ja peleillä, jotka ovat perinteiset tulonlähteet konsolibisneksessä.

Konsolin korkea hinnoittelu on hiertänyt pelaajia, mutta Microsoft lupaa hinnan laskevan, kunhan valmistuskuluja saadaan karsittua. Yhtiö aikoo myös jatkaa Xbox 360:n tukemista ainakin seuraavat kolme vuotta.

Sony on vihjannut, että PS4 on alkuunsa lievästi tappiollinen, mutta tähän liittyy paitsi Xbox Onea halvempi hinta myös Sonylle epäsuotuisa dollarin ja jenin suhde.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin