Remedy Entertainment on haalinut pari kovan luokan vahvistusta johtokuntaansa. Näistä pelaajille tunnetumpi lienee Mike Capps, joka toimi Epic Gamesin johtajana menestyksekkään Gears of War -sarjan aikana. Capps astui alas studion johdosta jouluna 2012.
Lisäksi johtokuntaan liittyy tietoturvayhtiö F-Securen toimitusjohtaja Christian Fredrikson. Remedy-pomo Matias Myllyrinne selittää Games Industrylle, että hyvä organisaatio vaatii johtokunnan, jonka jäsenillä on erilaisia vahvuuksia.
"Mikella on selvästikin huikea historia pelialalla", Myllyrinne sanoo. "Toisaalta on hyvä saada myös Christianin ulkopuolinen näkökulma ja haastaa monia konventioita, joihin tukeudumme, olipa kyse organisaation rakentamisesta, suunnittelusta tai studion kehittämisestä kokonaisuutena."
Myllyrinteen mukaan itsenäisillä studioilla kuten Remedyllä on nykyään loistava mahdollisuus menestyä, jos ne hyödyntävät osaamisensa tehokkaasti.
Remedy on sopinut Microsoftin kanssa kehittävänsä Xbox Onelle Quantum Breakin, joka yhdistelee pelimäisiä ja televisiomaisia piirteitä.