Mikrokonsoli Gamestick julkaistaan maailmanlaajuisesti 29. lokakuuta, valmistaja Playjam tiedottaa. Konsoli julkaistaan muun muassa Gamestop- ja Amazon-ketjujen kautta. Jakeluverkostoa aiotaan laajentaa vuoden loppua kohti mentäessä.
Gamestick seuraa Ouyan jalanjäljissä, sillä molemmat syntyivät onnistuneen joukkorahoituskampanjan kautta ja molemmat ovat Android-pohjaisia. Playjam lupaa, että Kickstarterissa konsolinsa tilanneet saavat laitteensa ennen kuin konsoli tulee yleisesti saataville.
Ouyalla ja Gamestickillä on kuitenkin muutamia oleellisia eroja. Siinä missä Ouya on noin nyrkin kokoinen minikonsoli erinäköisine liitäntöineen, tikkumainen Gamestick tökätään suoraan HDMI-porttiin. Gamestick ei myöskään ole Ouyan tavoin avoin konsoli. Esimerkiksi emulaattorit ovat sillä kiellettyjä. Playjamin mukaan pelien suojeleminen piratismilta on tärkeää, jos konsolin halutaan menestyvän.
Gamestick on Ouyaa halvempi ja maksaa 80 euroa. Hinnalla saa mikrokonsolin ja yhden langattoman ohjaimen. Nähtäväksi jää, houkutteleeko Gamestick Ouyaa enemmän laatupelejä; molempien ongelmana on se, etteivät ne ole suoraan yhteensopivia Google Playssä myytävien, kosketusnäytöille suunniteltujen Android-pelien kanssa.