Sony vaitonainen PS Vita TV:n julkaisusta lännessä

Kirjoittaja: Kimmo Pukkila
Julkaistu 2013-09-13

Sony julkisti hiljattain Playstation Vitaan pohjautuvan minikonsolin, jolla pelit pelataan televisioruudulla ja perinteisellä peliohjaimella. Konsoli julkaistaan Japanissa marraskuun puolivälissä, mutta Sonylla ei ole ainakaan toistaiseksi antaa aikataulua sen julkaisulle länsimaissa.

Japanin jälkeen Sony kaavailee julkaisevansa PS Vita TV:n muilla Aasian markkinoilla. Julkaisusta on jo päätetty Kiinassa ja Etelä-Koreassa, mutta ei Pohjois-Amerikassa tai Euroopassa. Suunnitelmia raotti Sonyn Andrew House Nikkein haastattelussa.

PS Vita TV:tä lienee siis turha odottaa lähiaikoina Suomeen, mutta Sony sanoi tutkivansa kaikkia mahdollisuuksia, kun GR tiedusteli asiaa alkuviikosta. Kenties julkaisusta päätetään myöhemmin, kunhan kysyntä on selvillä ja PS4:n julkaisu on hoidettu pois alta. Japanissahan PS4 ilmestyy vasta helmikuussa, kun taas länsimaihin se tulee marraskuussa.

Uutista päivitetty: Sony ei sano, etteikö konsolia tulisi länteen, mutta aikataulusta ei haluta puhua.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin