Maanantaina julkistettuun SteamOS-käyttöjärjestelmään perustuvia pelikoneita aletaan julkaista vuoden 2014 alusta lähtien, Valve kertoo. Yhtiö itse suunnittelee parhaillaan prototyyppiä, joka on käyttäjien muokattavissa. Tuloillaan on myös muiden valmistajien laitteita.
Yhtiö nimittää laiteluokkaa Steam Machineksi. Käytännössä siihen kuuluvat laitteet voi mieltää konsoleiden kaltaisiksi, olohuoneeseen sopiviksi pelitietokoneiksi. Perinteisiin konsoleihin nähden erona on laitevalikoima. Yhden mallin sijaan laitteiden muoto, teho ja hinta voivat vaihdella. Halutessaan kuka tahansa voi koota oman laitteensa.
Prototyyppejä jaetaan tänä vuonna 300 kappaletta testaajalle, jollaiseksi voi ilmoittautua täällä. Ilmoittautumisaikaa on kuukausi.
Tietoa spesifikaatioista - kuin myös kuvia - aiotaan antaa lähitulevaisuudessa.
Yhtiö alleviivaa, ettei Steam Machine ole jatkossakaan vaatimus Steamin käytölle. Palvelu toimii normaalisti myös nykyisillä pelitietokoneilla.