Suomalaislähtöisen G-clusterin tavoitteet ovat pilvissä

Kirjoittaja: Kimmo Pukkila
Julkaistu 2013-09-26

Pilvipelaaminen on kehittynyt yhteysnopeuksien myötä vauhdilla. Vaikka varsinaista vallankumousta olohuoneissa ei ole vielä tapahtunut, Sonyn päätös ostaa pilvipeliyhtiö Gaikai on selvä merkki kehityssuunnasta. Kilpailussa on mukana myös suomalaislähtöinen G-cluster, joka on kerännyt kuin varkain yli kahdeksan miljoonaa käyttäjää.

Yhtiön perustaja Erik Piehl sanoo Kauppalehdessä, että G-clusterin tavoitteena on nousta Playstationin ja Xboxin rinnalle varteenotettavaksi pelialustaksi. Tavoite on kunnianhimoinen, mutta yhtiöllä on jo julkaisusopimuksia isojen peliyhtiöiden kuten Konamin, Ubisoftin ja Warner Brosin kanssa.

Japanista ja Keski-Euroopasta vauhtia hakenut palvelu tekee parhaillaan rynnistystä Amerikan markkinoille. Tunnetummista kilpailijoistaan G-clusteri eroaa siinä, ettei palvelua myydä suoraan kuluttajille, vaan internet-operaattoreille, jotka voivat sen avulla tarjota pilvipelejä asiakkailleen.

Amerikkalainen OnLive puolestaan myy palveluaan suoraan kuluttajille. OnLiven kohdalla kuluttajan on itse huolehdittava, että yhteys on riittävä. Pilvipelaaminen vaatii lyhyen viiveen, koska pelitapahtumat renderöidään etäpalvelimella ja striimataan käyttäjälle.

Pilvipelaamisen etuna perinteisiin konsoleihin nähden ovat matalat laitekustannukset, koska pelaamiseen ei tarvita paikallisesti tehokasta rautaa.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin