Suomen peliteollisuuden etujärjestö Neogames arvioi, että pelinkehityksen ja pelipalvelujen liikevaihto nousee tänä vuonna 800 miljoonaan euroon. Kasvua on yli 200 prosenttia viime vuodesta.
Kun ydintoimintojen lisäksi huomioidaan investoinnit ja oheistuotteet, toimialan kokonaisarvon ennakoidaan nousevan 350 miljoonasta lähelle miljardin rajaa.
Parin viime vuoden aikana Suomeen on putkahdellut runsaasti uusia peliyrityksiä. Alan työntekijämäärän arvioidaan nousevan tänä vuonna 1800 hengestä 2200 henkeen.
90 prosenttia suomalaisista pelituotannoista päätyy vientiin, joten myös kansantalouden ja vientitulojen kannalta peliteollisuuden menestyksellä on merkitystä.