Konsoleiden välinen moninpeli ei yleensä ole mahdollista, koska konsolivalmistajat ovat pitäneet verkkopalvelunsa suljettuina. Online-kilvassa altavastaajaksi jäänyt Nintendo on kuitenkin raottamassa ovea avoimuudelle. Yhtiö kertoo VG247:lle tukevansa moninpeliä omien ja kilpailevien konsoleiden välillä.
"Voimme vahvistaa, että alustojen välinen toiminnallisuus on mahdollista tietyissä peleissä, jotka on tehty Nintendo 3DS:lle ja Wii U:lle sekä muiden valmistajien pelilaitteille", yhtiön edustaja toteaa.
Ripstonen Pure Chess pyrkii olemaan eturintamassa rikkomassa rajoja. Nintendo on näyttänyt suunnitelmille vihreää valoa, ja jos Sony tekee samoin, shakkia voi tulevaisuudessa pelata Nintendon ja Sonyn konsoleiden välillä.
Sony on aiemmin sallinut moninpelin Playstation 3:n ja PC:n välillä, mutta kilpailevien konsoleiden välillä portit ovat toistaiseksi pysyneet kiinni.