Seuraavan xenomorph-pelin nimi on Alien: Isolation

Kirjoittaja: Arttu Rajala
Julkaistu 2013-10-22

Vuoden alussa ilmestynyt Aliens: Colonial Marines oli karmivan huono tekele ja kova pettymys Aliens-elokuvien ystäville. Sarjan synkästä materiaalissa on hurjasti potentiaalia, joten 4/10 ei ollut odotettu tulos, kun Kimmo arvioi pelin helmikuussa.

Lisää Aliensia on kuitenkin luvassa. Eilen nimittäin ilmeni, että 20th Century Fox on rekisteröinyt tuotemerkin Alien: Isolation -nimiselle videopelille.

Pelistä ei kerrottu mitään virallista julkaisija Segan taholta. Huhuja sen sijaan on pulpunnut sitäkin enemmän. Kotakun nimettömän lähteen mukaan peliä kehittää Creative Assembly, joka on tunnettu parhaiten Total War -strategiapeleistään. Samainen lähde paljastaa, että pelin pääosassa on Ellen Ripleyn tytär Amanda Ripley. Kyseessä olisi ensimmäisen persoonan kauhu- ja hiiviskelypeli, joka hakee vaikutteensa muun muassa Dishonored- ja Bioshock-peleistä. Nimessä Alien on yksikkömuodossa, koska ison osan pelistä mukana on vain yksi xenomorph-hirviö, joka jahtaa Amandaa avaruusasemalla ensimmäisen Alien-elokuvan hengessä.

Kotakun tietojen mukaan Alien: Isolation olisi tulossa nykyisen ja tulevan konsolisukupolven laitteille joskus ensi vuonna. Gamereactor jää mielenkiinnolla odottamaan lisätietoja sekä virallista vastausta huhuille.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin