Microsoft hamuaa japanilaisia pelejä Xbox Onelle

Kirjoittaja: Mika Sorvari
Julkaistu 2013-11-27

Microsoftin asema Japanin konsolimarkkinoilla on ollut aina marginaalinen. Yhtiö ei ole kuitenkaan valmis luovuttamaan, vaan on tehnyt uusia, vielä julkistamattomia sopimuksia japanilaisten studioiden kanssa.

Xbox-pomo Phil Spencer kertoo Kotakun haastattelussa fanittavansa aiempien idänsopimusten tuloksia, kuten Crimson Dragonia. Pelin suunnittelija Yukio Futatsugi on yksi niistä tahoista, joiden kanssa parhaillaan neuvotellaan jatkosta. Eräänä vaihtoehtona keskusteluissa on väläytelty Xbox-peli Phantom Dustin pariin palaamista.

Toisaalla sopimuksia on jo syntynyt, ja Spencerin mukaan Xbox Onelle on luvassa täysiä japanilaisia pelejä, eikä vain pieniä latausnimikkeitä.

Microsoft aikoo siis pönkittää paikkaansa saarivaltiossa, kun Xbox One sinne ensi vuonna ehättää, mutta tämän työn hedelmistä päästään varmasti nauttimaan myös lännessä monipuolisempana pelivalikoimana.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin