Remedy kertoo Quantum Breakistä ja Alan Wakesta

Kirjoittaja: Mika Sorvari
Julkaistu 2013-11-27

Remedyn Sam Lake on paljastanut uusia asioita Quantum Breakistä, joka on studion yksinoikeuspeli Xbox Onelle. Myös Alan Waken paluusta keskusteltiin.

Laken mukaan koko Quantum Break julkaistaan yhdellä levyllä, johon on mahdutettu sekä peli että sen oheen kuuluva näytelty sarja. Ideana on, että näistä nautitaan lomittain, ja pelattuaan yhden näytöksen verran peliä, pelaaja katsoo sitten jakson sarjasta, Lake selitti.

Quantum Breakin pahiksella on tarinan kovimmat aikavoimat, joiden avulla hän pystyy näkemään haarautuviin aikalinjoihin ja vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin, Lake jatkoi. Hän totesi, että näin lähes syntyy dynaamisia pelaajan itsensä luomia cliffhanger-hetkiä jokaisen näytöksen loppuun.

Pelaaja pääsee tutkiskelemaan näitä siivuja kahdesta eroavasta tulevaisuudesta ja sitten päättämään kumpi näistä käy toteen. Tästä siirrytään sitten sarjan jaksoon, ja ensimmäisestä kohtauksesta asti nähdään sisältöä joka heijastaa tehtyä valintaa.

Remedyllä pidetään myös elossa Alan Waken mahdollista paluuta, mutta Lake korosti, että jatko-osa tehdään vain jos aika on sopiva. Wake on kuitenkin suosittu keskustelunaihe studiolla, ja erilaisia vahtoehtoja tämän paluusta pallotellaan säännöllisesti.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin