Gamereactor arvioi pelien lisäksi myös elokuvia, ja näin pyhinä onkin mukavasti aikaa pureutua julkaisuihin, jotka ovat voineet jäädä välistä vuoden aikana.
Arkistoja kaivelemalla voi löytää itselleen jos jonkinmoista katsottavaa, mutta tässä muutama suora suositus, sekä varoitus.
Vuoden avasi komeasti The Conversation, joka on iästään huolimatta edelleen rautainen jännäri vainoharhaisesta urkintaspesialistista. Tätä oli tekninen valvonta ennen Snowden-aikakautta.
Helmikuussa hukattiin puolestaan aikaa Code Name Geronimon kanssa. Elokuva kertoi halpisbudjetilla Bin Ladenin metsästyksestä parhaaseen tönkköamerikkalaiseen tapaan.
Onneksi samassa kuussa nähty Friedkinin Killer Joe nostatti taas tunnelmia. Sitä ei tosin kannata katsoa ihan koko perheen voimin, kyseessä kun on sangen roisi raina.
Maaliskuu muistutti televisiosarjoista Game of Thronesin hurmeisella toisella kaudella, kun taas huhtikuu avattiin patrioottisissa kalkkunameiningeissä Red Dawnin uuden version voimin. Onneksi Cockneys vs Zombies pesi tämän pahan maun pois reippaalla kauhusekoilullaan, jossa eläkeläiset ottavat mittaa epäkuolleista.
Toukokuussa palattiin television pariin Battlestar Galactican ensimmäisen kauden kera, ja kesäkuu toi mukanaan pelaajien suosikkianimaation Räyhä-Ralf, jossa nostetaan hattua videopelien eri aikakausille.
Heinäkuussa animaatiomeiningit jatkuivat verrattain viihdyttävästi (ja osin jouluisasti) Rise of the Guardiansin parissa, mutta elokuussa päästiinkin jo musikaalisiin tunnelmiin klassisten Kurjien kera. Syyskuussa taasen ihmeteltiin sangen hillittyä Tom Cruisea Oblivionissa.
Lokakuun päräyttäjä oli ehdottomasti Iron Man 3, kun taas marraskuussa oltiin kovin pohdiskelevissa tunnelmissa Winding Refnin taiteellisen Only God Forgivesin parissa.
Joulukuun elokuva ja vuoden viimeinen täysi kymppi onkin sitten Jahti, joka käsittelee erittäin vaikeaa aihepiiriä sangen ansioituneesti.
Jos et vielä näistä suosituksista (ja varoituksista) löytänyt itsellesi katsottavaa, muista että elokuvasivuiltamme löytyy näitä paljon lisääkin.