Xbox Onea hiotaan palautteen mukaan

Kirjoittaja: Kimmo Pukkila
Julkaistu 2014-01-06

Microsoft ei aio levätä laakereillaan, vaikka Xbox One on saatu isossa maailmassa myyntiin. Yhtiö sanoo kuuntelevansa palautetta ahkerasti ja muovaavansa konsolia palautteen mukaan. Kuten Xbox 360:lla, muutokset voivat vuosien mittaan olla isojakin.

Julkaisuhuuman laannuttua pelaajat ovat muun muassa moittineet kaverilistan hankalakäyttöisyyttä ja levynhallinnan puutetta. Xbox-puhemies Larry Hryb vakuuttaa yhtiön parantavan laitteen ominaisuuksia läpi sen elinkaaren.

"Xboxin parissa työskentelevät ovat pelaajia itsekin", Hryb toteaa Canada.comin haastattelussa. "Jatkamme järjestelmän hiomista sellaiseksi kuin Xbox-fanit odottavat ja toivovat. Olen jo nähnyt joitakin käyttöjärjestelmäpäivityksiä, joita kehitämme."

Kilpailijoihin verrattuna Hryb uskoo edelleen Xbox Onen vahvuuden piilevän sen monipuolisuudessa, mikä tarkoittaa muutakin kuin pelejä.

"Ei ole mitään syytä, miksi tehokas pelikone ei voisi olla myös viihdekone. Miksi pitäisi valita joko tai", Hryb kysyy.

Suomalaisille iso kysymysmerkki on tietysti se, milloin Xbox One lanseerataan Pohjoismaissa. Microsoft ei ole vielä vahvistanut julkaisuaikaa, mutta jos odotuksessa haluaa nähdä jotain hyvää, ainakin laitteen voi olettaa tulevan tänne paremmin viimeisteltynä.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin