Sony kaavailee tv-palvelua Playstation 4:lle

Kirjoittaja: Kimmo Pukkila
Julkaistu 2014-01-08

Playstation 4:llä saattaa tulevaisuudessa voida katsoa suoria televisiolähetyksiä. Sony kertoi CES-messuilla suunnittelevansa uutta pilvipohjaista palvelua, joka kattaisi sekä tv-kanavat että vuokraelokuvat.

Vielä nimeämättömän palvelun koukkuna olisi mahdollisuus pysäyttää ja jatkaa katsomista saumattomasti useiden eri laitteiden, kuten Playstation 4:n ja iPadin, välillä.

"Yritämme ratkaista yhden pahimmista vaivoista eli tv:n ja striimattavan sisällön katsomisen useilla laitteilla. Kaikki puhuvat siitä, mutta en usko kenenkään onnistuneen siinä", Sonyn johtaja Kazuo Hirai totesi CVG:n mukaan.

Palvelu pyritään käynnistämään Yhdysvalloissa jo tämän vuoden aikana, mutta aivan kuin Playstation Now -pelipalvelun kohdalla, Euroopan-julkaisusta ei ole tietoa.

Hankkeen voi nähdä vastauksena Xbox Onen mediaominaisuuksille, kun konsolivalmistajat kilpailevat olohuoneen herruudesta. Myös Wii U:lla oma Nintendo TVii -palvelunsa tuloillaan.

PS4 tukee jo nyt useita videosovelluksia, mutta tv-palvelua sillä ei ole tarjota.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin