Silicon Knights tuomittiin vuonna 2012 maksamaan Epic Gamesille 9,2 miljoonaa taalaa korvauksia. Tuomiosta valitettiin, mutta nyt Silicon Knights joutuu tyytymään osaansa.
Vetoomustuomioistuimen tuomari päätti viime maanantaina pitää aiemmin annetun tuomion voimassa, päättäen jo vuodesta 2005 räiskyneen tappelun studioiden välillä. Kiistakapulana lakitaistelussa on ollut Unreal Engine 3.
Silicon Knightsin mukaan Epic ei koskaan toimittanut heille toimivaa versiota moottorista Too Humania varten, vaikka he maksoivat siitä 750 000 taalan lisenssimaksun. Epic myös sekaantui SK:n mukaan studion julkaisusopimuksiin Microsoftin ja Segan kanssa.
Pian Epic iski oman haasteensa muodossa, ja syytti Silicon Knightsia Unreal-koodin käyttämisestä Too Humanin ulkopuolella. Epic pystyi todistamaan SK:n kopioineen tuhansia rivejä Unreal-koodia, josta oli vain poistettu tekijänoikeusmerkinnät. Epicin omien koodaajien kirjoitusvirheet olivat tosin edelleen löydettävissä koodista.
Silicon Knights joutui tämän myllytyksen tuloksena syöksyyn. Studio tuomittiin korvauksien lisäksi myös tuhoamaan kaikki myymättömät kappaleet Too Humanista ja X-Men: Destinystä, ja Kanadan hallitus kieltäytyi maksamasta luvattua avustusta, koska Silicon Knights ei enää täyttänyt vaatimuksia. Nyt voimassa pidetty tuomio lienee se viimeinen niitti.
SK:n perustaja Denis Dyack on oikeustoimien aikana perustanut myös Precursor Gamesin, jossa suuri osa entisistä SK:n työntekijöistä teki töitä entisillä SK:n koneilla. Precursor Games tosin vaikuttaa alkaneensa nyt kuivua kasaan.