Microsoftia vaanivista negaatioista huolimatta yhtiö ylsi ennätystulokseen vuoden viimeisellä neljänneksellä. Liikevaihto nousi 14 prosenttia 24,5 miljardiin dollariin, ja kasvusta kiitellään etenkin kovaa laitemyyntiä sekä pilviratkaisujen menestystä.
Laiteyksikön myynti kasvoi 68 prosenttia sen toimittaessa yhteensä 7,4 miljoonaa Xbox-konsolia. Näistä 3,9 miljoonaa oli marraskuussa lanseerattua Xbox Onea. Lisäpontta toi Surface-tablettien lisääntynyt myynti.
Käyttöjärjestelmäpuolella perinteisten Windows-lisenssien myynti sen sijaan väheni. Silti yhtiölle jäi voittoa loka-joulukuussa 6,6 miljardia.
Microsoftin odotetaan lähiaikoina julkistavan uuden toimitusjohtajansa, joka korvaa yhtiötä 14 vuotta johtaneen Steve Ballmerin. Lisäsäpinää yhtiön sisällä aiheuttaa sekin, että Nokian laiteyksikkö sulautuu Microsoftin laiteyksikköön alkuvuoden aikana.