Neogafissa kiertävän huhun mukaan Microsoft on vapauttamassa Xbox One -pelien käyttöön lisää tehoa säätämällä Kinectille varattua tehoreserviä pienemmäksi. Tällä hetkellä grafiikkaprosessorista on varattu jopa 10 prosenttia Kinectille, mutta huhun perusteella varaus kutistuu tulevassa päivityksessä kahteen prosenttiin.
Muutos antaisi kehittäjille vapaammat kädet käyttää tehoja omien tarpeidensa mukaan - tarvittiinpa vääntöä liikkeentunnistukseen tai grafiikkaan. Tosin, dramaattista hyppäystä pelien ulkonäössä ei varmastikaan näin vähällä saavuteta.
Microsoft ei ole vahvistanut huhua, mutta yhtiö sanoi viime vuonna harkitsevansa konservatiivisiksi luonnehdittujen tehovarausten hölläämistä.