Ubi tähtää The Divisionia yhä tälle vuodelle

Kirjoittaja: Kimmo Pukkila
Julkaistu 2014-03-09

Ubisoft näyttää pitävän kiinni The Divisionin aikataulusta, vaikka aiemmin pelin kehittäjät vihjasivat, että julkaisu olisi lipsahtamassa ensi vuoteen. VG247 on saanut Ubilta uuden julkaisukalenterin, jossa peli on edelleen merkitty vuodelle 2014.

The Division on Ubin odotetuimpia uutuuksia yhdessä toukokuussa ilmestyvän Watch Dogsin kanssa. Ruotsalaisen Massive Entertainmentin projekti yhdistelee maailmanlopun toimintaa ja massiivimoninpeliä visuaalisesti varsin näyttävässä paketissa.

Vuodenvaihteessa Massivelta kuiskittiin, että pelin sisältö on pahasti jäljessä aikataulusta. Helmikuussa tuli kuitenkin tietoon, että kehitykseen on otettu mukaan apuvoimia Ubisoft Reflectionsilta.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin