Kehittäjät jättivät Game Jam -ohjelman

Kirjoittaja: Mika Sorvari
Julkaistu 2014-04-01

Reality-ohjelma GAME_JAM jouduttiin keskeyttämään jo yhden päivän kuvausten jälkeen, kun siinä esiintyvät indie-kehittäjät päättivät marssia ulos.

Aiheesta voi lukea pitkiä tilityksiä mm. IndieStatikista sekä Gamasutrasta, mutta tiivistelmänä kerrottakoon, että ohjelman tuottaja (sekä PepsiCon mies) Matti Leshem teki parhaansa tuotteistaakseen koko ohjelman sekä luodakseen draamaa kehittäjien keskuuteen.

Leshem muunmuassa kyseli yhdeltä tiimiltä olivatko nämä etulyöntiasemassa, koska näillä oli "nätti tyttö" riveissään, ja toiselta kokivatko nämä naisten osallisuuden tiimissä heikkoudeksi. Kun Leshem sai vastineeksi vain fiksuja sekä diplomaattisia vastauksia, hän tulistui ja keskeytti kuvaamisen, todeten ettei "tästä saa stooria".

Jos tässä ei olisi ollut tarpeeksi, muistutettiin kaikkia mm. hymyilemään aina kun he juovat Mountain Dewta. Samaten joitakin kehittäjiä vaadittiin poistamaan kynsilakkansa ja peittämään tatuointinsa.

Kehnon ja typerän kohtelun lisäksi kehittäjiä kahlittiin myös epämääräisillä sopimuksilla. Lopputuloksena oli, että koko kehittäjäsakki - johon kuuluivat mm. Davey Wreden (The Stanley Parable) ja Zoe Quinn (Depression Quest) - marssivat pihalle ja jättivät show'n uppoamaan omaan sontaansa.

Kuva lainattu Robin Arnottin blogista Gamasutrassa.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin