Pelejä suomitaan usein näiden väkivaltaisen sisällön vuoksi, mutta Rochesterin yliopiston tutkimuksen mukaan raivoa voivat aiheuttaa aivan muut seikat.
Psykologi Richard Ryan ja tutkija Andrew Przybylski suorittivat useita kokeita, joista yhdessä koehenkilön käsi asetettiin kivuliaan kylmään veteen, ja hänelle kerrottiin, että edellinen koehenkilö oli määrittänyt tämän kylmän kylvyn keston. (Oikeasti kesto oli kaikille sama.)
Koehenkilö pistettiin sitten pelaamaan joko helppoa tai vaikeaa versiota Tetriksestä, ja sen jälkeen heitä pyydettiin määrittämään aika seuraavan koehenkilön jäätämiselle. Vaikeaa peliä pelanneet ja sen kanssa turhautuneet pelaajat antoivat keskimäärin 10 sekuntia pidemmän ajan kuin lempeämmän pelikokemuksen kokeneet.
Tutkijat koettelivat noin kuuttasataa yliopistoikäistä henkilöä kokeissaan, ja kaikkien asetelmien tuloksia yhdisti se, että pelien sisältö ei niinkään vaikuttanut pelaajiin. Sen sijaan hallinnan tunteen puute aiheutti näissä turhaumia. Tästä turhautumisesta syntyy puolestaan aggressioita. Väkivaltaisen sisällön sijasta väkivallan potentiaalia synnytti siis haavoitettu ego.
Tutkimuksissa suoritettiin myös kysely 300 innokkaalle pelaajalle, joka paljasti näiden kokevan turhautumia, kun nämä eivät pysty hallitsemaan peliä tai sen käyttöliittymää.
Kenties meidän ei siis pitäisikään pelätä väkivaltaista sisältöä vaan huonosti suunniteltuja käyttöliittymiä? Tutkijat kuitenkin varoittavat omaksumasta liian yksinkertaistettuja selityksiä monimutkaiselle ilmiölle.
Aiheesta uutisoi Science Daily.