Xbox Onen kiintolevyä ei voi vaihtaa kilpailijansa tavoin, mutta kesäkuussa ilmestyvä ohjelmistopäivitys lisää paljon kysytyn tuen ulkoisille massamuisteille. Microsoft kertoo, että konsoli hyväksyy vähintään 256-gigaiset USB 3.0 -kiintolevyt ja näitä voi olla kytkettynä kaksi kerrallaan. Tallennustilaa voi saada jopa useita teratavuja.
Ulkoisille asemille siirtyvät niin pelit, sovellukset kuin lisäritkin tarpeen mukaan. Käyttäjä voi valita, mille asemalle pelit oletusarvoisesti asennetaan, ja tilan loppuessa konsoli jatkaa tallennusta automaattisesti seuraavalle vapaalle asemalle.
Toinen merkittävä muutos koskee kaverilistaa, jossa voi päivityksen jälkeen käyttää oikeita nimiä tuttavien tunnistamisen helpottamiseksi. Nimet eivät näy peleissä, ja oman nimen voi halutessaan myös piilottaa.
Muihin muutoksiin kuuluvat automaattinen sisäänkirjautuminen ilman Kinectiä, Gold-hubi tilaajaeduille (kuten Games with Gold) sekä viihdesovellusten vapautuminen maksumuurista. Smartglass-sovellus puolestaan päivitetään ominaisuuksilla, jotka ovat jo betassa.
Microsoft ei vielä antanut päivitykselle tarkkaa julkaisupäivää.