Id Softwaren työntekijä tykitteli rajusti Zenimaxista

Kirjoittaja: Mika Sorvari
Julkaistu 2014-05-23

Kuten tiedämme, Zenimax on vetänyt Oculus VR:n oikeuteen väittäen näiden varastaneen Zenimaxilta liikesalaisuuksia. Nyt Zenimaxin omistaman Id Softwaren työntekijä on avautunut ylempiensä toimista Redditissä. Kyseessä on ilmeisesti vieläpä aito avautuminen.

Kirjoittajan mukaan Id on menettänyt todella lahjakasta väkeä Zenimaxin otettua ohjat. Zenimax muun muassa oli haastaa oikeuteen työntekijän, joka oli tehnyt vapaa-ajallaan hattuja Team Fortress 2:een ja saanut siitä rahapalkinnon. Zenimax katsoi myös hattujen olevan heidän omaisuuttaan, mutta luopui sitten viime hetkellä oikeusjutusta. Kyseinen työntekijä lähti joka tapauksessa pian tapauksen jälkeen lätkimään.

Aivovuotoa on ilmeisesti tapahtunut erityisen rivakasti sen jälkeen kun Rage paljastui pettymykseksi. Tilanne on nyt stabiili, mutta nykyinen Id ei ole enää se Id, jossa hän aloitti työnsä vuosia sitten, avautuja kertoo. Toimistokulttuuri on "aivan haitarista" ja ilman innokasta ahterinnuolentaa tai pitkää historiaa yhtiössä ei kannata suunnitella pääsevänsä pitkälle.

Avautuja syyttää Zenimaxia tästä kaikesta, ja haistattelee yhtiölle pitkät.

Meiningissä olisi siis ilmeisesti parantamisen varaa.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin