Sony odottaa Playstation 4:n olevan yhtiölle jopa tuottavampi konsoli kuin Playstation 2, joka aikanaan myi ennätykselliset 155 miljoonaa yksikköä. Odotukset perustuvat PS4:n myyntimenestykseen sekä maksullisiin verkkopalveluihin, joita ei PS2:n aikaan vielä ollut olemassa.
Playstation 4 on jo osoittautunut onnistuneemmaksi julkaisuksi kuin edeltäjänsä. PS4:ää on myyty puolessa vuodessa yli seitsemän miljoonaa yksikköä, eikä laitetta koskaan myyty pahasti alihintaan niin kuin PS3:a. Sonyn mukaan PS4:n tuotanto on jo kääntynyt voitolliseksi.
Samalla Playstation Plus on kerännyt uusia asiakkaita, koska PS4 edellyttää sitä verkkopeleissä. Tänä vuonna Sony aikoo avata myös uusia pilvipalveluita, jotka esimerkiksi striimaavat vanhempia peliklassikoita ja tv-ohjelmia käyttäjien konsoleihin.
PS4:n tuottavuus on Sonylle varmasti tärkeää, koska yhtiön talous on horjunut jo pitemmän aikaa.