Valve lykkää Steam Machine -julkaisua ensi vuoteen

Kirjoittaja: Kimmo Pukkila
Julkaistu 2014-05-28

Valve kertoo blogissaan, ettei Steam Machinea ehditä saamaan valmiiksi tämän vuoden puitteissa, kuten aiemmin ilmoitettiin. Nyt yhtiö arvioi julkaisun tapahtuvan 2015. Myöhästymisen taustalla on edelleen jatkuva ohjaimen viimeistely.

Ohjainta on jo ennestään muuteltu, mutta Valven mukaan nyt testataan ohjaimen langattomuutta, josta saatu palaute halutaan kantaa lopulliseen tuotteeseen.

Erikoiset kosketuslevyt ovat ohjaimessa yhä mukana. Niiden toivotaan lisäävän tähtäystarkkuutta räiskinnöissä ja toimivan paremmin myös strategiapeleissä perinteisiin tatteihin verrattuna. Steam Machine -projektin tavoitteet kiteytyvät pitkälti PC-pelaamisen helpottamiseen olohuoneessa. Hankkeeseen kuuluu ohjaimen ohella kevyt Linux-pohjainen Steam-käyttöjärjestelmä sekä joukko eri valmistajien tuottamia pelimyllyjä.

Ensimmäiset julkistetut Steam Machinet ovat tosin olleet suurimmaksi osaksi tavallisia PC-koneita, mutta kenties julkaisun lykkääminen antaa valmistajille aikaa suunnitella konsolimaisempia kokoonpanoja.

Steam-käyttöjärjestelmä on jo vapaasti beta-testattavissa, joskin asentamista suositellaan toistaiseksi vain Linux-guruille.

Vasemmalla ohjaimen uudistettu versio, oikealla alkuperäinen versio.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin