Forza Horizon 2:ssa on eroja versioiden välillä

Kirjoittaja: Kimmo Pukkila
Julkaistu 2014-06-03

Forza Horizon 2 vahvistettiin eilen, mutta netin syövereissä monet suhtautuivat epäilevästi siihen, että kaahailu on tulossa uuden Xbox Onen ohella myös lähes 10-vuotiaalle Xbox 360:lle. Vanhan alustan pelätään rajoittavan Xbox One -version ominaisuuksia.

Forza-sarjan virallisen Twitter-tilin mukaan huoli on kuitenkin turhaa. Xbox One -versio on kehityksessä selvästi etusijalla.

Playground Games keskittyy yksinomaan Xbox One -version kehittämiseen, siinä missä Xbox 360 -versio on ulkoistettu Sumo Digitalille. Lisäksi versiot eivät nojaa edes samaan moottoriin. Xbox Onella FH2 rakentuu Forza Motorsport 5:n päälle, kun taas Xbox 360:lla pohjana toimii alkuperäinen Forza Horizon. Ulkoasussa on siis varmasti eroja.

Siitä ei ole vielä tietoa, jääkö myös osa Forza Horizon 2:een luvatuista uudistuksista Xbox Onen yksinoikeudeksi. Voisi kuvitella, että sillä rajalla liikkuvat ainakin FM5:n Drivatar-tekoäly sekä vaihtuvat säätilat.

Microsoft aikoo tarjoilla lisätietoa E3:ssa. FH2:n julkaisu tapahtuu syksyllä.

Suuntaa antava vertailu: vasemmalla Forza Motorsport 5 (Xbox One), oikealla Forza Horizon (Xbox 360).

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin