Sony on noussut johtavaksi konsolivalmistajaksi ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen. Yhtiö myi viime vuonna 18,7 miljoonaa konsolia päihittäen Nintendon 2,4 miljoonalla kappaleella. Vallanvaihdosta on edesauttanut sekä Playstation 4:n vahva kysyntä että Wii U:n odotettua heikompi myyntimenestys.
Molempien valmistajien kokonaismyynti silti laski: Nintendon lähes kolmanneksen, Sonyn noin viidenneksen. Microsoft ylsi vain 11,6 miljoonaan kappaleeseen, mutta oli joukon ainoa, joka kasvatti myyntiään vuodentakaisesta.
Kokonaismyynnin laskun taustalla ovat käsikonsolien aseman horjuminen sekä vanhempien konsolimallien myynnin päättyminen. Nintendo ja Sony pitävät Microsoftia enemmän erilaisia konsoleita markkinoilla.
Aiheesta uutisoi AFP japanilaislehti Nikkein nojalla.