Huhtikuussa kauppoihin tullut Sinivalkoinen pelikirja oli niin ainutlaatuinen projekti, etteivät suurkustantajat uskaltaneet ottaa sen kanssa riskiä. Pienkustantamo Fobos tarttui kuitenkin rohkeasti täkyyn ja Suomen pelialan kronikat 1984-2014 saatiin Juho Kuorikosken kynästä yksiin kansiin. Fobokselta kerrotaan, että peliaiheinen tietokirja on kevään mittaan päässyt plussalle suhteellisen marginaalisesta kirjallisuuden lajistaan huolimatta.
Myynti pistettiin alulle joukkorahoituksella viime vuoden lopulla. Kampanja onnistui heittämällä, ja tätä kautta saatiin jo 65 % alkuperäisestä painosmäärästä rahoitettua. Menestyksen vuoksi painosmäärä lähes kaksinkertaistettiin ja kirjan sisältöä hiottiin lisää.
"Joukkorahoituksen kautta myytiin noin 470 kirjaa ja huhtikuun alun jälkeen kirjoja on myyty satoja kappaleita", Jarkko Lehtola Fobokselta kertoo. "Kirjan koostaminen nykymuotoon oli iso panostus niin ajallisesti kuin rahallisestikin Foboksen kaltaiselle pienkustantamolle, mutta kirja on kuitenkin kevään aikana myynyt itsensä plussan puolelle."
Yleisö on löytynyt peliharrastajista, jotka ovat pääosin vain ylistäneet teosta, mutta suuren yleisön tavoittaminen on haastavampaa, vaikka peliala on noussut laajalti otsikoihin Angry Birdsien ja Supercellien menestyksen myötä.
"Kirja ei ole välttämättä levinnyt tämän ydinryhmän ulkopuolella olevien tietoisuuteen kovinkaan laajasti. Toisaalta monet kauppaketjut suhtautuvat penseästi tämäntyyppiseen kirjallisuuteen ja koko lajityyppiin kohdistuu selkeitä ennakkoluuloja", Lehtola toteaa.
"Alunperin kustantamon idea oli lähteä kokeilemaan pelikulttuurista kirjallisuutta osaksi myös siitä syystä, että koko lajityyppi oli käytännössä vailla kilpailua. Näin kahden vajaan vuoden sisällä julkaistun kirjan [Sinivalkoinen ja Grand Theft Auton Tarina: Bandiittien nousu ja uho] jälkeen on hahmottunut aika hyvin pelikirjallisuuden menekki. Julkaisuohjelman kanssa täytyy kylläkin olla tarkkana, mutta Sinivalkoisen pelikirjan kaltaiselle suomalaiselle pelihistorialle on selkeästi kysyntää. On hieno juttu, että lukijat kokivat kirjan tarpeelliseksi."
Kuorikoski on ilmoittanut, että Sinivalkoinen pelikirja käännetään jouluksi myös englanniksi.
Lue GR:n katsaus Sinivalkoiseen pelikirjaan tästä.