Ubisoft kommentoi Watch Dogsin grafiikkamodia

Kirjoittaja: Kimmo Pukkila
Julkaistu 2014-06-20

Ubisoft on kommentoinut hiljattain pintaan noussutta Watch Dogsin grafiikkamodia, joka mahdollistaa pelin ulkoasun palauttamisen kutakuinkin E3 2012 -demon tasolle. Modi on herättänyt keskustelua siitä, heikensikö Ubisoft tahallaan piratismille altista PC-versiota, jotta uuden sukupolven konsolit näyttäisivät vertailussa paremmilta.

Teknisesti kyseessähän ei edes ole varsinainen modi, vaan pikemminkin twiikkaus, joka kytkee piilotettuja grafiikka-asetuksia päälle. Ubisoft myöntää, että PC-version koodissa on käyttämättömiä asetuksia, mutta kiistää piilottaneensa nämä heikentämismielessä.

"Kehitystiimi on täysin omistautunut sille, että joka alustasta saadaan kaikki irti. Väitteet siitä, aktiivisesti pyrkisimme heikentämään laatua on ristiriidassa kaikkien tavoitteidemme kanssa", yhtiö kirjoittaa pelin sivuilla.

Ubisoftin mukaan asetuksia deaktivoitiin useista eri syistä, kuten pelin vakauden, suorituskyvyn ja pelattavuuden takia. Vaikka yhtiö sanoo arvostavansa modaajien intohimoa, varoittaa se modin voivan haitata pelaamista.

"[Haittavaikutukset] voivat ulottua suorituskykyongelmista ympäristön hahmottamisongelmiin ja kaatumisiin, potentiaalisesti vähentäen pelin nautittavuutta."

Toisaalta pitää muistaa, että modista riippumatta PC-versio pyörii kuin täi tervassa, vaikka alle laitettaisiin tämän hetken tehokkaimmat pelikoneet. Suorituskykyongelmia on siis enemmän kuin pelin ulkoasu antaa olettaa. Jos modaamalla saa edes grafiikkaa parannettua, on se jo eteenpäin.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin