Watch Dogs valahti tajunnanräjäyttävästä E3-demosta visuaalisesti tavanomaiseksi avoimen maailman peliksi. Vaikka Ubisoft ei koskaan myöntänyt tarkoituksella rajoittaneensa PC-version grafiikoita, Whatifgaming kertoo, että sama kuvio on jo toistumassa toisen Ubi-pelin The Divisionin kohdalla.
Saitin "sisäpiirinlähteen" mukaan ruotsalaisstudio Ubisoft Massivea painostetaan mukauttamaan peliä Playstation 4:n ja Xbox Onen mittoihin ja välttämään tekemästä PC-versiosta paremman näköistä.
"Kyse ei missään nimessä ole vain pelin vakaudesta, vaan myös markkinointipolitiikasta", lähde väittää. Tämän mukaan julkaisijat eivät halua ihmisten ajattelevan, että PC olisi uutta sukupolvea tehokkaampi, vaikka todellisuudessa PC-näytönohjaimien tehot ovat parhaimmillaan jo moninkertaiset konsoleihin nähden.
The Divisionin karsituista ominaisuuksista lähde mainitsee esimerkkinä erilaiset heijastustehosteet, joita vähennetty "paljon". Vaikka peli lähteen mukaan näyttää edelleen hyvältä, ei se näytä yhtä päräyttävältä kuin alkujaan näytettiin.
Niin sanottuihin sisäpiirintietoihin kannattaa tietysti aina suhtautua varauksella, mutta ottaen huomioon Watch Dogsin kohtalon ja PC-versiosta löytyneet piilotetut grafiikka-asetukset, voi tiedoissa olla perää.
Ubisoft ilmoitti keväällä, että The Division myöhästyy ensi vuoteen.