Crytek-vyyhti purkautuu - Rysen jatko-osa peruttu

Kirjoittaja: Kimmo Pukkila
Julkaistu 2014-06-25

Uutisoimme eilen, että Crytekiltä on jonkinasteisia talousvaikeuksia eikä se ole pystynyt maksamaan palkkoja ajallaan. Nyt 800-henkisen studion tilanteesta on kummunnut tarkempaa tietoa nimettöminä pysyttelevien työntekijöiden kautta, eivätkä tiedot kuulosta hyvälle.

Kotakun lähteiden mukaan studion tilanne hankaloitui jo alkuvuodesta, kun Microsoft veti piuhan Ryse: Son of Romen jatko-osalta. Tämän jälkeen palkanmaksu on reistaillut ja joiltakin on jäänyt palkkoja rästiin kuukausikaupalla. Crytekiltä on lähtenyt kymmenittäin osaajia - myös ydintiimeistä Saksassa ja Englannissa.

Työntekijöitä on erityisesti pänninyt ongelmien salailu. Johdolta on ollut vaikea saada suoria vastauksia, mutta samalla studion perustajat, Cevat ja Avni Yerli, ovat kurvailleet Ferrareillaan kuin mitään ongelmia ei olisikaan.

Eurogamerin mukaan Crytekin brittipajan aivovuoto voi vaarantaa Homefront: The Revolutionin kehityksen. Entiseltä Free Radicalilta (Time Splitters) on lähtenyt tärkeää kokemusta aina studiopomoa myöten. Osa on paennut Star Citizen -kehittäjä Cloud Imperiumille, joka käyttää Crytekin pelimoottoria avaruussimunsa kehittämiseen.

Ennen Ryse 2:n kosahtamista Crytek hautasi uuden pelin, jonka oli määrä siirtyä esituotantoon. Homefrontin lisäksi Crytekillä on nyt käsissään vain joukko free to play -projekteja, joiden myyntipotentiaali on mysteeri. Warface, yhtiön ensimmäinen yritys näillä markkinoilla, floppasi kaikkialla muualla paitsi Venäjällä.

Eräs Kotakulle puhunut työntekijä moittii Crytekiä identiteettinsä hukkaamisesta. Crytek tuli tunnetuksi teknisesti upeista ja pelillisesti monipuolisista PC-peleistään, mutta muutos suoraviivaisempaan suuntaan alkoi näkyä jo Crysis 2:ssa. Cevat Yerli on pullistellut Crytekin tekevän jatkossa vain free to play -pelejä.

Uusi strategia voi kuitenkin olla vaikeampi kuin Crytek haluaa ulospäin näyttää. Virallisestihan kaikki huolet kiistetään, mutta se ei enää kuulosta uskottavalta. Ilmeisesti studiolla on rahoitus kiikarissa, mutta millä ehdoilla, jää nähtäväksi.

Antiikin Roomaan sijoittuva Ryse ilmestyi Xbox Onen lanseerauspelinä viime vuoden lopulla. Hienosta grafiikastaan huolimatta se oli pelillinen pannukakku.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin